On virrannut Vuoksessa vettä sitten viime kirjoituksen..

Aina on jotain muuta, on kuvia mitä pitäisi ladata. On kaikenlaisia muita juttuja joita pitäisi tehdä. Niinpä niinpä...

Olen saanut valmistaa muutamiin ristiäisiin kakkukoristeita, joka on ollut niiin kivaa näpräämistä. Elikä vaalean sinistä sokerimassasta valmistettuja koristeita. Aiemmin talvella sain myös yhteen kakkuun toiveena Puolenhehtaaarin väkeä marsipanista muotoilla. Lapasia olen innostunut kutomaan kuluneena talvena ja niistä "taidon" näytteen numero 1 näette mukana tässä postauksessa. Ja tokkiinsa ku myö täällä Anskulassa eletään niin ei myö aina romaheta!.

Elämään on myös mahtunut surua josta ei ole vasta kuin vähän aikaa. Yhden kummilapsen isä menehtyi äkillisesti. Kysymyksiä joihin ei saa vastauksia jäi ilmaan niin paljon. Miksi miksi...

Miten riittämättömäksi sitä itsensä on kokenut yrittäessä tukea rakasta ystävää.

Miten voisin auttaa, milloin on viisasta pysytellä ihan vaan kuuntelijana?

Kuinka löytää edes jotenkin oikeita ja lohdullisia sanoja. Olemalla vaan ihan itsensä oon kaikista paras. Silti sitä tuntee itsensä pieneksi ja neuvottomaksi niin monen kysymyksen edessä joihin toisiin olen joutunut vastaamaan asioiden oikeilla nimillä kun kysymysten esittäjänä on oma lapsi. 

En muista kokeneeni tälläista siunaustilaisuutta jossa niin monet lohduttomasti olisivat itkeneet. Siunaaminen oli kaunis kokonaisuus. Josta jää muisto mukaan kulkemaan. Terveisiä sinne jonnekkin <3.

Vanhempaintoimikunnassa toimiminen on ollut antoisaa ja myös ajoittain hermoja kiristävää. Olen saanut huomata että pienessä tavan ihmisessä on vaikuttaminen yhteiskunnassa mahdollista, kun vaan on mukana oikeassa kanavassa. Toivon todella että rakkaan kaupunkini päättäjät joskus olisivat korvat höröllä eikä vaan laput silmillä.

Yhden koulun kohdalta asia on jo nuijittu ja siellä saadaan viettää lopettajaisia tulevaisuudessa. Vaikka ihan väärin perustein mitä on lehdistä saanut lukea. Mitkä ovatkaan ne oikeat syyt koulunlopettamiseen...? Pienessä kaupungissa juu eletään ja ollaan, mutta pienten lasten eli tulevaisuuden kustannuksella ei saisi huonoja päätöksiä tehdä. Kuka hyötyy koululaiskyyditysten lisääntymisestä, luokkakokojen suurenemisesta? Ei ainakaan lapset.

Me tänne maailmaan synnymme ja täältä me aikanaan pois lähdemme. Siihen väliin mahtuu kokonainen elämä!