maanantai, 13. heinäkuu 2015

Koruja koruja koruja

image.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgKoruista on moni vapaahetki tämän vuoden aikana tehty. Niin mukavaa ja koukuttavaa puuhaa. Lisäsin linkin FB sivulle johon olen koruja kuvaillut niitä voi toki sitäkin kautta itselleen hommata vink vink. Laitan tähän postaukseen muutamia korukuvia jos et facebookkia harrasta. Korut ovat pääsääntöisesti polymeerimassasta Fimosta tehty. Mutta koru harrastus kun haukkaa kunnolla niin toki materiaalien käyttö on laajentunut. Korumetallit ovat nikkelittömiä joko kullattuja tai hopeoituja. Toki olisi kiva tehdä ihan hopeasta mutta hinnat tarvikkeisiin pomppaa näin harrastelijalla melkoisiksi. Jonkunverran on myös uusiokoruja eli olen koonnut rikkimenneistä tai kirpparilta ostetuista koruista ihan uusia ja erinäköisiä mitä alunperin ovat olleet. Kaikiin korvakoruosat ovat uusia.

 

 

 

 

maanantai, 19. tammikuu 2015

Käsillä tekemisen ilo

image.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpg

Näpräily käsillä on niin kivaa. Olen kuluneen vuoden aikana saanut tehdä mitä erilaisimpia kakkukoristeita. Joidenkin toteutusten kohdalla ei itse aina ole ollut sata tyytyväinen, mutta henkilö kuka ne on pyytänyt tekemään toivomukseni mukaan ja toki palautteiden mukaan ovat olleet tyytyväisiä.

Olen myös saanut tutustua uuteen materiaaliin Polymeri massat. Fimo soft on muovautunut käsissä koruiksi. Kaikkeen kun vaan aina olisi aikaa ja inspiraatiota sopivassa mittasuhteessa. Perus luonne kun on mukavuuden haluinen, niin vaikka välineitä on millä tehdä niin ei vaan aina saa aikaan.. 

Mieheni rakensi minulle loppuvuodesta ihan oman työskentelytilaa. Kaikille askarteluille. Järjestys hieman vielä etsii muotoaan, mutta avot että on kiva kun on ihan iki oma paikka. Josta ei tarvitse siirtää puolivalmiita juttuja pois kesken kaiken. Tähän asti ruokapöytä on ollut kulloisenkin inspiraation alustana ja se jos mikä on saanut närää aikaan. Toki käsitän kyllä ja miksi.  Kuvakoostetta menneeltä vuodelta ja vähän alkaneeltakin Olos hyvät!

lauantai, 16. elokuu 2014

Poika ja Omppu

image-normal.jpgOmenapuun oksien lomassa ihan varmasti oli Omenakeijju. Pellavapäinen poika oli ihmeissään, oliko tämä totta vai näkiköhän unta. Poika kurotti kättään ylös ja yritti ylettää tämän ihmetyksen luo. Sormet pienet vaan eivät yltäneet vaikka kuinka hän kurotti. Sitten yhtäkkiä päätti keiju tää rohkaistua ja liihotti pienillä omenanlehti siivillään lähemmäs pojan sormenpäitä....

Kuin taikaa ja satua sormenpäähän pieneen laskeutui Omenakeiju kultapölyinen. Kevyt kuin höyhen ja silti kooltaan suuri. Ei pumpulinkosketus hentoinen saanut pientä poikaa pelkäämään. Hän lumoutuneena siirsi kättään alemmas kasvojensa tasalle. Siinä kaksi erinlaista vaikka jotenkin niin samanmoista. Katselivat toisiaan ensikertaa ihan vastakkain. Siniset silmät pienoiset, hymykuopat niin suloiset saivat esiin nyt tulla. "Hei Pikkuinen". Sai poika sanotuksi jolloin hymyn leveän suo Omenekeiju hänelle.

perjantai, 2. toukokuu 2014

Keijujen siipien havinaa

Omenapuun alla istui pieni poika mietteissään, kuunteli surinaa mehiläisten. Omenapuun kukat olivat jo auenneet ja vienon tuoksun saattoi tuntea. Miksi pieni poika tää oli niin mietteissään? Hän mietti, miksi maailmassa ei vois olla jossain toista samanlaista kuin hän. Kenenkanssa ei tarvisisi aina tapella tai kinastaella. Jonka kanssa lekikit sujuisi hyvin. Oltaisiin tasavertaisia ilman kilpailua mistään. Ei tarvitsisi miettiä...että ollaanhan huomennakin kavereita. Turvallinen ja samanlainen. Ei petä luottamusta eikä jätä yksin. Voisimme pitää pieniä iloisia salaisuuksia vain meidän kahden välillä. Rakennettaisiin majaa ja säilöttäis aareita sinne. Ja ne ei häviäis sieltä minnekkään, vaikka ei jokapäivä majassa leikittäis. Niitä ei kukaan sieltä veis pois. Kaikki kivet ja kepukat. Karkkipaperit ja romut aina mahtavat.

Yläpuolelta sen pienen pojan pään omenapuiden lomassa, asusti omenakeijju vihersiipi. Sen siivet olivat kuin omenapuun lehdet ja vartalopyöreä kuin kaneliomena. Vihersiipi oli monesti seurannut pienen pojan puuhia. Ja toivonut että voisipa hän olla tuon pellavapäisen kaveri. Mutta eiväthän ihmiset ja keijjut voi olla..eihän? Vai voisivatko he olla? Vihersiipi nii mielellään olisi liitänyt pienenpojan korvanlehdelle tai laskeutunut koukistetun polven päälle. Uskaltaisinkos tänään, kun näyttäisi siltä että pellavapää tää vois olla vailla ystävää...

Mehiläisten pöristessä pienipoika nosti päätään katsellen kukkia ja paksuja berttoja. Aurinko loisti niin kirkkaasti että ihan silmiin sattui, jos niitä ei siristänyt. "Mitä? siis MITÄ? eihän tuo ole paksubertta mehiläinen!!!!

maanantai, 28. huhtikuu 2014

Askartelusavi ja minä

Mitäs siitä voiskaan kaikkea väsätä? Asiakkaidenkanssa ennen pääsiäistä tehtiin rairuoholle alustat. Ei hyvä. Laski veden läpi vaikka oli maalattu ja lakattu. Eli kuivaan käyttöön vaan. Noh mutta sattuupa kotona olemaan massa ihan itselläkin ja siitä vois jotain näprätä.

Olen jokunen vuosi takaperin ostanut keraamisen mansikkakeijun jonka saattelemana lähdin nyt matkaan....

Juu ei ihan voi meikäläisen taidoilla verrata,  mutta ei ne viel oo valmiit kuivumassa vasta. Laitan tänne pienen makupalan puolivalmiista...

Massaa olis vielä toinen paketti mitäs siittä voi väsätä?image-normal.jpgimage-normal.jpg