Ainukainen kävi ihan oikeassa hammaslääkärissä ja ihkaoikeasti porattiin hammasta. Kylläpä oli mielsetäni taitava hammaslääkäri. Ei sanallakaan maininnut reikää tai poraamista. Sujuvasti kertoi että tästä reunasta tämmöisellä tasottelee ja hioo. Nyt tulee vettä ja nyt kuivataan.

Poika itse kysyi kun poraukset oli tehty että onko minulla reikä hampaassa....Juu on ja nyt se vaan täytetään että tulee ehjä hammas. (Siinä kohtaa lapsi jäikistyi kauttaaltaan.) Mutta lääkärin lempeästi jutellessa ja kysellessä koulusta yms. rentoutui poika ja hammas tuli paikatuksi eilman itkua tai kyyneleitä. Minua kyllä jännitti etukäteen kun tiesin mitä tuleman pitää. Toki kerroin:- että voi olla reikä ja -voi olla että paikataan. Että en sentään kylmiltään lasta vie. Aina jos on jotain toimenpiteitä tiedossa niin rehellisesti kerron ja valmistelen että voi sattua. yms.

Itse olen saanut hammaslääkärikammon samanikäisenä ekaluokkalaisena. Lapsi varmaan perinyt minun surkean kalustoni. Vaikka hännen hampaat aamuin illoin pestään ja sylitoli pastillit päälle. Niin minun hammaslääkäri pelko tuli ihan siitä, että hammanlääkräi käsi laittamaan silmät kiinni kun hän puuduttaa, kun hänellä on risa ruisku että ei roiku silmiin. Minä raasu poloinen näin silmät kiinni kauhukuvia jostain järkyttävän isosta piikistä joka on poikki. Että nyt sattuu ja varmasti.

Aina uuden hammaslääkärin penkissä olo on mitä inhottavin. Vuosia sain käydä tutulla jaturvallisella, mutta nyt joutuu etsimään uutta hampilääkäriä...Oma jäi eläkkeelle ja lopetti praktiikkansa. Minä en mieluusti lähde kunnalliselle kun yksityisellä koen saavani niin paljon parempaa palvelua, että mieluusti olen maksanut siitä. Joutuukohan sitä taasen periaateita muuttamaan ja olemaan julkiselle puolelle yhteydessä.

Lapsella on tänään onneksi kivaakin tiedossa. Koulussa viettivät pöhköpäivää jolloin lapset pukeutuivat opettajiksi ja opettajat oppilaiksi. Hauskaa oli ollut, aamunavaukset ja muut sujuneet kivasti. Syysloman alkajaiseksi käytiin koko perhe yllätyksenä koulunjälkeen Angry Birds puistossa Saimaalla. Kyllä oli paljon vaisumpi esitys kuin Sotkamossa oleva vastaava puisto. Tämä paljon pienempi ja vähemmän tekemistä. Peleihin oli satsattu ja sitä mielestäni nuoriso/lapset tekevät ihan kylliksi. Itse tekemistä yhdessä puuhaa olisin kaivannut. Aikuis porukalla vois toki mennä jotkut kisat sinne läpikäymään. Tyky yms. työporukka juttuja siellä kuulemma käykin.

Pian lähdetään vielä lapsen kanssa anteeksi pyynti reissulle. Oli eilen koulussa ollut järjetön ja sellaiset asiat on selvitettävä. Rangaistuksena menee ihan se, että piirksi ja kirjoitti kortin ja nyt mennään se yhdessä viemään luokkatoverin kotiin. Koulussa oli pyytänyt kyllä anteeksi, mutta mielestäni tässä kohtaa se ei ihan riitä.

Näihin paloihin tälläerää....